Punkaharjulta Kerimäelle
Punkaharjun leirintäalueella on ilmeisesti joku ajastettu lämminvesisysteemi. Tähän päätelmään tulin siksi, kun iloisena aamulla kuuden aikaan lähdin lämpimään suihkuun. Sellaista en saanut, vaan yllättäen varsin herättelevää kaivokylmää tuli hanasta. Ensimmäinen juna lähtee ennen seitsemää, ja olin ajatellut siinä matkaavani takaisinpäin Kerimäen pysäkille, mutta tulin toisiin ajatuksiin tämän virkistävän aamuhetken jälkeen. Aamukahvia kaipailin, mutta alueella ei ollut kukaan tietyömiehiä lukuun ottamatta hereillä ennen puolta yhdeksää, ei myöskään läheisellä huoltoasemalla. Suuntasin siis Kerimäelle aamukahvin toivossa. Punkaharjulta Kerimäen tielle pystyy ajamaan lähes koko matkan tien sivussa kulkevaa kokoojatietä pitkin, joten vilkkaalle VT14:lle ei ole pakko mennä.
Reitti Kerimäelle kulki kauniissa ja polveilevassa maalaismaisemassa, josta jollain tapaa syntyi mielikuvia eurooppalaisesta maaseudusta: paljon kumpuilevaa ja avointa peltoa, siellä täällä maalaistaloja. Tätä pätkää oli nautinto ajaa. Kerimäki yllätti todella positiivisesti. Ensimmäisenä vastaan tuli ranta-aukio, jossa luontotorni ja liikuntapuisto. Tornista näki kirkon lisäksi sataman, joten heti sai yleisnäkymän oikeastaan koko kylästä. Ajelin huoliteltua rantaväylää satamaan, ja koin aamun toisen positiivisen yllätyksen saapuessani satama-alueelle. Kaunis, matala hiekkaranta, makasiinirakennukset ja kaunis rantakoivikko muodostivat kutsuvan kokonaisuuden. Täällä olisi helppo yöpyä myös telttaillen. Kerimäen keskustan ilmettä hallitsee maailman suurin puukirkko. Sen mittakaavaa ei saa vangittua kameralla, paikalle kannattaa tulla toteamaan tuo mahtava ilmestys ihan itse. Kirkon vieressä ovat K-market, pankki ja aivan ihastuttava pieni Kaivopirtti – kahvila. Sain siis hiemanan virtaa akkuun, kaipaamani aamukahvit, ja ostin mukaan myös matkaevästä seuraavalle etapille kohti Oravia.
Kohteena Oravi
Mapsiin luottaen poljin kohti Oravia, mutta siinä tein jälleen virheen. Metsäpolkujen ja vielä pienempien metsäpolkujen läpi reitti toi lopulta perille, mutta ehkä jatkossa olisi viisainta vaan pysytellä enempi ajetuilla teillä. Suunnitelmana oli yöpyä Oravissa, ja jatkaa aamulla matkaa Kypärälle länsilenkin kautta. Seuraava yllätys olikin se, ettei Oravissa ollut minkäänlaista mahdollisuutta ripustaa telttaa puuhun. Päädyin siis laittamaan akun lataukseen jatkoajoa varten ja läksin tutustumaan pikaveneellä Linnasaaren kansallispuistoon. Olettamukseni siitä, että kansallispuistossa on lähinnä muutama hiljainen penkki lepotaukoja varten ja ihmiset kävelevät lähes hartaassa mielentilassa luonnon ihmeistä nauttien osoittautui varsin vääräksi. Rantautumispaikassa oli kymmeniä ihmisiä viettämässä kesäpäivää grillaillen, nurmikoilla istuskellen, huviveneistä järveen hyppien, kahvilassa istuksien ja muuten vain alueella koirien tai lasten kanssa hengaillen. Puussa ja maassa oli viritettynä telttoja yöpymiseen, monet ovat tulleet jäädäkseen pidemmäksikin aikaa. Oi miksi en tuonut varusteita ja jäänyt tänne yöksi?
Heinäveden länsilaitaa
Kolmen tunnin akunlatauksen jälkeen olin valmis taas tien päälle. Päätin, että poljen Kypärälle saunaan ja nukkumaan oikeaan sänkyyn, jos vaan jalat perille kantaa ja akku riittää. Mäkistä maastoa oli jo ennen Oraviakin, mutta enpä osannut taaskaan aavistaa mitä olisi edessä. Tie muuttui hyvin jyrkkäpiirteiseksi heti lossin jälkeen, ja päällysteen päättyminen teki matkanteosta melkoisen kivistä, ihan kirjaimellisesti. Tie oli vastikään sateen jäljiltä lanattu, ja irtokiviä oli pinnassa todella paljon. Autoliikenne oli tällaiselle metsäpätkälle yllättävän vilkasta, ja vauhti ainakin pyörän selästä katsottuna hurjaa. Odotin sitä viimeistä yllätystä kivimurikan muodossa otsalohkoon, mutta onneksi turhaan kuitenkin.
Viljolahden ja Rummukkalan välillä testattiin tosissaan jalkalihasten kyky kuljettaa pyörä mäeltä toiselle, huilaamaan tai maisemia ihastelemaan ei irtosoran vuoksi pystynyt edes alamäkiä laskiessa. Parin kilometsin välein oli pakko pysähtyä psyykkaamaan itseä kohti seuraavaa näkyvää mäen harjannetta. Syrjässä oli tarkoitus käydä ihmettelemässä vanhaa louhosta, mutta akku uhkasi loppua kesken matkan, joten mihinkään syrjähyppyihin ei ollut tällä pätkällä varaa. Mutta kuten saduissa tuppaa käymään, tämä tarina päättyy onnellisesti. Pääsin kuin pääsinkin Kypärälle ja saunaan. Matkaa tälle päivälle kertyi 126km. Seuraavat ajelut teen sitten moottorin avustamana, pyörä saa vähän kevyempiä tehtäviä jatkossa.
