Huhtikuu 2023
Tässä blogissa kerron erinäisiä tarinoita keski-ikäisen mutsi-ihmisen näkökulmasta erinäisillä retkillä niin Saimaan ympäristössä seikkaillen kuin mahdollisesti maailmallakin.
Kirjoitan tarinaa siitä, kuinka kesään 2023 olen suunnitellut ja aion toteuttaa vähintään viikon mittaisen polkupyöräretken mahdollisimman pienellä budjetilla, pääasiassa luonnonhelmassa viihtyen. Tässä vaiheessa mitään tarkempaa suunnitelmaa ei vielä ole olemassa, mutta kotipesä on Heinävesi, josta liikkeelle lähden, ja jonne myös toivottavasti omin voimin palaan. Retken tavoitteena on kunnianhimoisesti tuottaa tietoa luontopalveluyrittäjille niistä mahdollisuuksista ja riskeistä, joita tämän tyyppisten retkituotteiden palvelumuotoiluun liittyy. Käytännön tasolla tarina on varmasti hieman toisenlainen, kipeän ahterin ja märkien varusteiden, väsyneen ja raihnaisen akan kertomus. Jotenkin vain toivon, että selviän tästä täysissä sielun voimissa maaliin. Ruumista nyt ei niin väliä. Kunhan perille toisi.
Tästä se sitten lähti...
Muutamia lähtökohtia tähän saagaan: Lapset jo aikuisia, varsin tottuneet äitinsä kummallisiin tempauksiin. Terveys on jo aikaa sitten menetetty kohtuullisen rankassa viherrakennustyössä. Selkä, toinen käsi ja kaularanka operoitu, osa useampaankin kertaan. Sohvaperunan peruskunto. Kuntosalille vääntäydyin ensi kerta 35 vuoteen ennen joulua 2022 ja pyöräilystä sekä (millään välineellä) vesillä liikkumisesta on aikaa saman verran. Kanootissa en ole edes ikinä istunut. Viimeinen kokemus veneilystä liittyy kumiveneellä uima-altaassa souteluun jokunen vuosi sitten. Koulutustaustana hortonomi (ympäristörakentaminen) ja YTM ympäristöpolitiikka. Tällä hetkellä Heinävedellä projektipäällikkönä sataman investointi- ja luontomatkailun kehittämishankkeessa. Väitöskirja aiheesta ’Digityövälineiden merkitys monimuotoisten maaseutuverkostojen kehittämisessä’ parhaillaan työn alla. Harrastukset piirtäminen ja postimerkkeily, moottoripyörällä ajelu ja omatoiminen matkustelu. Sähköpyörän ostin muutama vuosi sitten. Mittarissa tähän mennessä aika tarkkaan 150km. Haastetta siis riittää…
Lapsella monta nimeä...
Suurin urakka tähän mennessä on ollut keksiä tälle blogille jokin kuvaava ja järjellinen nimi. Pyysin jopa facekavereilta ideoita ja ehdotuksia nimestä, joka ehkä voisi kuvata tätä uhkarohkeaakin keski-ikäisen ja rapakuntoisen naisihmisen yritystä selviytyä eräolosuhteissa vain pyörän päällä kulkevien varusteiden kanssa. Minulle oli yllätys jo noiden nimiehdotelmien positiivisuus- oikeastiko ihmiset uskovat, jotta tästäkin selviän? Itsellä mieleen tuli lähinnä ajatus siitä, kuinka olen eksynyt jonnekin keskelle Kermajärveä pahimmassa tapauksessa vielä vuotavan kumikanoottini kanssa ilman kunnollisia kuivapusseja. Eli lyhyesti: Mutsi hukassa.
Mutta millaisia ehdotuksia siis sain?
Miss’ Hellä Perä. Kuvaava varmasti. Eksyksissä ja kykenemätön pyörän päälle istumaan. Akku loppu kännykästä ja pitelee sadetta jossain kuusen juurella.
Virpaattori. Joo. Vipraattorilla tuskin teen mitään muutamaan viikkoon tämän reisun jälkeen, ja asia tuskin mielessä pyörii sorateillä ylämäkiä jossain Sarvikummussa eteenpäin perä hellänä jyrsiessä.
Virpi viuhtoo /Yli kynnysten /Raja-aitojen kaataja/ Meloja pyörällä/ Noviisi-täti retkellä /Täti tuuliajolla / Mäkiä ja vastatuulta /Yhtä alamäkeä/ Tuulia ja tuuria / Kyllä minä jos muutkin (tai mutsiskin)/ Pakarisen pakarat koetuksella / Minä kyllä jaksan! Tässä kimarassa on kyllä tekemisen meininki. Tuuria tasan varmasti tarvitsen monessakin ala-ja ylämäessä sekä vesillä liikkuessa. Toivon, etten kenenkään aitoihin törmäile ja niitä kaada. Enkä todellakaan ole varma, että jaksan. Toivon myös, että melominen tapahtuu kanootissa, eikä pyörän päällä. Voi muuten tulla kyyti kotiin jonkun värisellä hälytysajoneuvolla. Epäilen lisäksi, että alkuinnostuksen jälkeen tämä homma todellakin on yhtä alamäkeä.
PuutarhurinLuontoretket, Bushwoman, Puskaretket, Puskat&Pientareet, Virpinteltassa, MissäMunKompassi…
Puskaretket kuulostaa aika osuvalta. Tosin kun tuon virpaattorin perään luin tämän, niin jotenkin tuli hieman kyseenalainen assosiaatio sekä puskaretkistä, että tuosta Bushwomanista ja puutarhurin luontoretkistä. Toivottavasti telttaani ei muita ilmaannu. Ainakaan puutarhaa hoitamaan. Tulee lapsuuden telttailut mieleen, kun metsässä kesän aikana laiduntaneet hiehot liikuskelivat telttani ympärillä, ja herättivät minut syömällä sen päältä sadesuojamuovit. Mietin vaan, jotta nykyisin taitaa olla enemmän noita nalleja kuin hiehoja siellä metsissä? Sitä voi tosiaan joutua miettimään, että missä mun kompassi. Pitäisikö sellainen hankkia?
EräVirpi. Niin. Toivottavasti useammankin erän jaksan taistella siellä matkalla. En tiedä miksi, mutta kun lapsena oppi siihen, että kaikki kutsuu sukunimellä, en vieläkään oikein osaa etunimeäni mieltää omakseni. Että Pakarinen vaan…
Pakarillo. Ensimmäinen ajatus tästä oli jotakin lavatansseihin viittaavaa biisiriimittelyä tai Amarillon baari, jota varmasti tulee monta kertaa matkalla ikävä.
Vauhtimimmi. Kyllä voi vauhti hyytyä jo ensimmäisenä päivänä. Tai sitä voi olla jossain alamäessä liikaa, jos jarrut pettää. Jotenkin enempi sellainen ’hidasta elämää’ olisi tällä retkellä toiveena, että ehjänä pääsen takaisin.
Virpomista. Sitä varmasti riittää, kun ajattelee kaikkia niitä lentäviä ötököitä, jotka toivoo ruokailevansa mun kanssa yhdessä. Niillä vaan se ateria nautitaan lautaselta, joka olen minä itse.
polkevameloja. Valitettavasti valitsemani kumikanootti kulkee vain melan avulla. Erilaisia polkukanootteja oli Saksan F.re.e -messuilla tarjolla, ja sellainen todellakin kiinnostaisi.
Vanhakin lentää vedessä. Tämä on paha. Ehkä kymmenen vuoden päästä olen riittävän vanha aloittamaan vesilentotunnit. Ei ihan vielä sillä taitotasolla.
Survival Vigge. Tähän on helppo samaistua. Sellainen Mission Impossible- assosiaatio tästä tuli. Näen sieluni silmillä kuinka mustikkapuska päässä ryömin kohti saalista, joka osoittautuu kuivuneeksi puunjuureksi.
Virpineiniinvalmismatkat, muorintoinenluonto, eteenpäinsanoVirpikanootissa. Näissä ehkä tavoitetaan keskeinen sisältö siitä, mitä tämän retken tausta-ajatuksena piilee. Ei todellakaan kovin loppuun asti mietitty juttu, koko idea perustuu tähän päättömään uteliaisuuteeni omien rajojeni testaamiseksi ja ehkäpä myös siihen päättäväisyyteen, ja loppupelissä itseensä luottamiseen, jotta kyllä tästäkin selvitään. Tavalla tai toisella.
AhkeraAhteri, VirpinPolulla . Näissä on selvästi kaunis ajatus taustalla. Ja kova luottamus siihen, että homma menee maaliin- omalla tavallaan. En ehkä osaa itseäni ihan näin korkealle kuitenkaan arvostaa. Joku on nämäkin polut kulkenut jo moneen kertaan paljon fiksummin varustautuneena. Mutta kyllä- toivon tälle polulle myös oman jälkeni jollain lailla jättävän (ilman että onnistun esim. polttamaan jonkin laavun vahingossa)
KuumaPuuma. No nyt! Tää menee jotenkin nyt samaan sarjaan sen virpaattorin ja puskamatkojen kanssa. Tosin olen aina mieluummin itseäni vanhemmassa seurassa enempi viihtynyt. Ehkä kuvaavampi vois olla puuma kuumissaan. Voi nimittäin parikin kertaa tulla tuskanhiki otsalle tällä reisulla.
Saanko esitellä: Aino Finska.
En taida uskaltaa yhtäkään näistä silti tämän tarinan päähenkilöksi nostaa. Kun nyt väikkäriopinnot ovat vielä kesken, niin tämä voisi mennä myös jonkinlaisena kenttätutkimuksena, fieldtrippinä. Melkoisella tripillä tässä ainakin tuntee varmasti olevansa ilman kemiallisia tajunnanlaajentajiakin. Jutun perustana on idea pärjätä mahdollisimman vähin varustein ja luonnon antimista sekä fyysisesti, että henkisesti nauttien. Ja samalla myös etätöitä tehden. Retken taustalla kai mielessäni myös liikkuu lapsuusmuistoja, kun vietin monia kesiä kokonaan teltassa asustellen ja luonnon antimia napostellen. Jonkinlaista nostalgiaa siis tässä mukana myös, paluuta juurille. Ja tässä kohtaa seuraa rumpujen pärinän säestämä paljastus. Isän äidin tyttönimi oli Aino Finska. Minun toinen nimeni on Aino mummon mukaan. Äidin puolelta vastaavasti piiloon jääneet sukunimet ovat Polmio ja Fabritius. Nostalgiapäissäni olenkin miettinyt miten voisin nostaa jotakin näistä erikoisemmista sukunimistä jollain lailla mukaan tämän päivän elämääni. Tässä tulevassa tarinassa seikkailkoon siis Pakarisen Virpin sijaan Aino Finska. Ja tällä nimellä taivutettuna kääntyvät saamani nimiehdotukset englannin kautta heti mediaseksikkäämpään suuntaan:
Finska Cougar, DiligentFinskAss, Finska’s trail, Aino’s unready tours, Finska survival, Finskarillo… Ja lopulta kuitenkin lukitsin sen muotoon: Fieldtrips with Finska. Että aika kauas alkuperäisestä tämäkin meni. Mutta menköön. 🙂